Odottelen tässä työtodistusta työpaikasta josta vihdoin viimein irtisanoin itseni. Miksi ihmeessä kysyy moni? Siks ihmeessä, että kun tekee kahta osa-aikatyötä ja toinen on työ, josta tykkää ja toinen on.... ihana työ, ihanat ihmiset, mutta ahdistaa... luovan alan ihmisenä en voi hyväksyä tilannetta, että urautuisin ja siirtyisin opettamaan ilman äärimmäistä innostusta ja iloa. Käden taidot ovat jotain aivan ihmeellistä ja ihanaa ja se lahja on annettu todella monelle. Rakastan niitä hetkiä, kun koulun käsityötunneilla masennettu ja tumpeloksi uskoteltu ihminen huomaa osaavansa ja pystyvänsä. Se palkitsee myös minua. Minä olen syntynyt perheeseen missä käden taidot kulkevat suvussa ja "kuuluivat asiaan". Piti osata, totta kai... ei siinä mitään ihmeellistä ollut. Jossain vaiheessa havahduin tajuamaan, että on siinä ihmeellistä.... kaikki eivät mietikään miten tuo mekko on ommeltu tai miten nuo verhot on tehty tai voisiko tuon lampunvarjostimen uusia. Kaikki eivät osaa neuloa villasukkia ja pipoja. Olen kuullut, että on jopa huusholleja joista ei löydy yhtään lankaa, ei neulomiseen eikä ompeluun.

Puutarhan hoidossa olen tumpelo. Osaan kyllä kitkeä, olen kitkenyt kilometritolkulla kasvimaita, siksi minua ei yhtään inspiroi käsien upottaminen multaan. Mutta... villa.... kehrääminen.... antakaa mun kehrätä. Kehrääminen sytytti minussa jotakin. Se vie minua nyt uudelle polulle käsitöitten maailmassa. Lankakauppani netissä fuusioituu Riikkapiikan kanssa ja katsotaan mihin tämä johtaa kaiken kaikkiaan. Koruja teen edelleen ja jotain ompelen. Yritän saada aikaiseksi ohjeita ja malleja. Kaiken kaikkiaan uudet kuviot ja kujeet.

Tiesittekö mitä tässä kuvassa tapahtuu... noh tässä on tietysti kuva niistä Regian sukkalankalampaista tai Colinetten Jitterbugeista. Nopeuttaa langan valmistusta, kun lammas on valmiiksi kuviollinen.

 Vai mitä sanotte?